tiistai 2. elokuuta 2011

Töitä opiskelun ohelle

Pian on taas kaikkien kesätyöt ja kesälomat päättyneet. Tämä tarkoittaa sitä että arki alkaa taas ja opiskelijat marssivat jälleen kouluihinsa. Kesälomalla kesätyötä tehneet ovat parantaneet hieman talouttaan paiskien koko tai osan kesästä töitä. Nyt ovat kuitenkin työt loppu ja pitäisi elää taas opintotukien mukaan. Itse teen kuitenkin sellaista jatkuvaa osa-aika työtä jolla saan maksuni maksettua, sillä asun tyttöystäväni kanssa ja täytyy se leipäkin itse kotiin tuoda.

Oletko harkinnut tekeväsi töitä koulusi ohella? Kannattaa todella harkita oli syy sitten oman elintason parantaminen, laskujen maksaminen taikkapa vain tulevaan lomaan rahan säästäminen. Töitä luvataan niin internetissä kuin oikeassa maailmassakin. Olen muutamaan kertaan yrittänyt netissä tienata rahaa tuloksetta ja todennut että oikeisiin töihin vain. Toki joku saattaa täälläkin tienata ihan hyviäkin rahoja esimerkiksi käännöstöitä tehden, mutta kovinkaan moni ei tule siinä valitettavasti onnistumaan.

Elikkäs ei muutakun töitä painamaan sillä kokosin muutamia työpaikkoja teille valmiiksi mutta Googlen kautta löydät varmasti lisävaihtoehtoja:


Töitä opiskelun ohessa!

"Mukavaduuni.fi
 Työ telemarkkinoinnin parissa on antoisaa ja palkitsevaa. Uusien projektien myötä Mukavaduuni.fi sivuston takana oleva Pasastar Oy palkkaa lisävoimia ja vapaita työpaikkoja on kaikissa toimipisteissä. Itse työ tapahtuu täysin tietokoneistetuissa, ilmastoiduissa ja viihtyisissä toimipisteissä.
Pasastar Oy tarjoaa mahdollisuuden:
- ansaita jopa 2000 - 5000 euroa kuukaudessa!
- viimeisintä huutoa olevan puhelimen ikiomaksi!
- aikakausilehtiä, lounasedun!
- hyvin tehdystä työstä jopa tuhansien eurojen edestä bonuksia!
- aivan mahtavat työkaverit!
- 400-1000€ takuupalkan"







www.ParempiTyopaikka.fi
"He tarjoavat hakijoille:
- Kilpailukykyisen palkkauksen.
- Hyvät tuotteet
- Hyvän fiiliksen & työyhteisön tuen.
- Virkistysillat.

STÄNDIMYYNTI
• Työsi on tarjota ständillä säästöä tuovia ratkaisuja / terveystuotteita kuluttajille
• Työaika kauppakeskuksien aukioloaikoina klo 9-21
• Kuukausipalkka 1600 euroa (tavoitepalkka 2800 euroa provisioilla)
• Peruspalkan lisäksi useita motivaattoreita (bonukset / virkistysillat)
Kaikille työntekijöille Elixian jäsenkortti

PUHELINMYYNTI
• Työsi on räätälöidä puhelimitse TeleFinlandin tuoterepusta asiakkaille sopivin paketti
• Työaika vakituisille klo 9-17
• Minimitakuupalkka Helsingissä 1792 euroa / kk (koeajalla 1487 euroa / kk). Tampereella 1674 euroa / kk (koeajalla 1388 euroa / kk). Tavoitepalkka 2400 euroa / kk. Noudatamme ICT –alan työehtosopimusta.
Kaikille työntekijöille Elixian jäsenkortti
• Lounasetu & matkakorvaus motivoituneille työntekijöille
• Muiden etujen lisäksi useita motivaattoreita (bonukset/palkintomatkat)

Tarvetta työntekijöille on seuraavilla paikkakunnilla:
- Helsinki, Vantaa, Espoo,"




Ruoanlaitolla lisätuloja
Tule mukaan luomaan suomalaista AMC-menestystarinaa. Etsimme uusia edustajia.
AMC Finland - myyntiorganisaatio mahdollistaa riskittömän yrittämisen hyvät vuorovaikutustaidot ja yrittäjähenkisyyden omaaville henkilöille.



"Myyntityön palkkiot ovat vähintäänkin kohtuullisia, sillä runsaan 10 tunnin viikkotyöllä yltää keskimäärin yli 1000€ kuukausiansioihin. Parhaat osa-aikaiset tienaavat 2000-2500€/kk ja paras kokopäiväinen on tienannut yli 6000€/3vko. Koulutusajalta maksetaan palkkaa ja siakaskäynnit bookataan valmiiksi, muuten myynti perustuu provisioon."

Ei kommentteja: