keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Positiivinen kävijäliikenne



Iltaa kaikki uudet blogini lukijat. On ollut yllättävän positiivista seurata että blogini on saanut (edes vähän) huomiota. Tämän reilun kahden viikon aikana on tähän mennessä kertynyt yli 700 katselu kertaa. Tämä kaikki on ollut uutta minulle, enkä tiedä että mihinkä lukuun sitä voisi verrata mutta itse olen hyvin kiitollinen tästä.

Kiitos kaikille lukijoille, jotka autatte motivaatiotani pysymään korkealla. Vielä ei ole kukaan uskaltanut / nähnyt tarpeelliseksi kommentoida. Olisin varsin innokas ottamaan vastaan palautetta. Miellyttääkö blogin ulkonakö lukijaa? Entäs sisältö? Toivoisitko jotain muuta?

Pahoittelen tähän mennessä ollutta melko epärytmikästä julkaisu tahtia, tämä johtuu siitä että kaikki tämä uusi blogimaailma on vaatinut paljon tutustumista ja itseni kehittämistä. Välillä on ollut teksi julkaisu nappulaa vailla valmis, mutta olen eksynyt lukemaan erilaisia artikkeleita tästä kulttuurita taikka jotain kuvaa/sopivaa videota.

Julkaisu taajuus tulee kuitenkin korjaantumaan heti huomisaamusta alkaen, jolloin pyrin julkaisemaan vähintään kerran päivässä klo 11 maissa ja mikäli aikaa jää niin seuraava julkaisu on klo 15 aikoihin. Nämä johtuvat kahdesta tekijästä, ensinnäkin nämä ovat ne ajat kun minun on helppo olla koneella ja toistaiseksi olen seurannut googlen analytiikan avulla kävijämäärän riippuvuutta kellon aikaan ja nämä ajat näyttävät myös osuvat siihen milloin lukijoilla on aikaa rauhassa lukea sivustoa.

Kiitos vielä kerran lukiojoille, toivottavasti olen vaikuttanut edes yhden pääsykoe pänttääjän mahdollisuuksiin toteuttaa unelmaansa. Muistakaa yksi kuva vastaa 1000 sanaa, joten yhden videon mahdollisuudet ovat äärettömät.


Tässä vielä muutama video, 
joka motivoi minua jakamaan 
tietämystäni eteenpäin. Kaikilla
ei ole samaa rahallista mahdollisuutta ostaa
kallista valmennuskurssia ja on mielestäni epäreilua,
että rahalla saa ostettua suuremman todennäköisyyden menestyä valintakokeissa. Toivottavasti blogini tavoittaa lukijat ja tasaavat tätä kuilua niiden välillä joilla on rahaa ja joilla ei ole. UNELMAHAN ON KAIKILLA SAMA JA YHTÄSUURI.
Yhdessä on helpompaa, tarvitsen teitä
Jätä palautetta niin sinäkin voit vaikuttaa !

4 kommenttia:

Boltteri kirjoitti...

Hieno homma, että joku jaksaa nähdä tällaista vaivaa. Jonkilainen esittelyteksti blogista voisi olla paikallaan. Jäsentäisi hieman kokonaistuutta

Unknown kirjoitti...

Kiitos palautteesta. Otan varmasti neuvosta vaarin ja panostan siihen piakkoin.

Oli itsellä jonkinlainen pakonomainen tarve saada uutta juttua julkaistua niin jäi tällainen kokonaan huomaamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Hei.
Sivusi on oikein kivat ja sisältö hyvää. Sivuston ulkonäkö on kuitenkin vähän epäselkeä, varmaan runsailla mainoksilla osuutta asiaan. Olisi kiva jos linkit vaikka näkyisivät erivärisenä tekstinä tekstin seassa - huomaisi helpommin.

Unknown kirjoitti...

Hyvä huomio, pitäisi muutenkin hieman siistiä sivustoa.

Kesä kun tuntuu vievän kaiken energian, koitan hiljalleen poistella turhat mainokset ja panostaa sivuston ulkonäköön sekä korjata häiritsevät tekijät (Kuten nämä mainitsemasi linkit)

Kiitos palautteesta